MASKUN KATAJA RY

kataja_logo.gif

Uusimmat kuvat

Satunnainen kuva

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
179002 kpl

Share |

Kataja Powerissa 2012

torstai 7.6,

Aamuyhdeksältä lähti ensimmäinen bussilastillinen täynnä Katajalaisia kohti Turun Kupittaan kenttiä, jonne on pystytetty 259 kenttää Katajalaisten talkooväen toimesta. Toinen kyyti saapui paikan päälle kymmenen aikoihin. Sää suosi pelaajia; sopivasti paistoi aurinko ja sopivasti tuuli koetteli pelaajia. Joukkueet tutustuivat ensin omaan pelikenttään, jonka jälkeen lähtivät jonottamaan ruokaa.  Ruoan jälkeen halukkaat pääsivät osallistumaan POWER CUP -avajaisiin, jossa Fintelligens esiintyi. Yleisöä kokoontui sankoin joukoin paikalle ja fiilikset olivat korkeamalla kuin taivaan pilvet. Kaikilla alkoi ensimmäinen peli alkoi klo 13, joten näky oli aivan mahtava, kun kentän kaikki pallot lähtivat liikkeelle miltei samanaikaisesti.

Pelitulokset to 7.6.


perjantai 8.6

Pelikenttien valtaus alkoi heti puoli yhdeksän aikoihin, kun joukkueet saapuivat hyvissä ajoin paikan päälle. Pillien vihellyksesta saatiin pelit käyntiin  ja ensimmäiset pelit oli jo ennen kymmentä pelattu. Katajalaisittain päivä sujui hyvin; lohkon voittajia löytyy tämän tapahtumapäivän jälkeen  C- ja E-sarjasta sekä B-, D- ja E-supersarjasta. Kiva oli kentällä pelata, kun talkootyön hyvin hoitaneet kalkkimiehet painelivat pitkin kenttiä kalkkikärryjen kanssa. Ei ollut pulaa viivoista, ei rajoista.

Pelitulokset pe 8.6.

Kolea aamu herätti  pelaajat lauantai-aamuun. Vaatetta laitettiin päälle kerros kerrokselta. Onneksi sääherra oli sen verran suosiollinen ettei sitä sadetta loppujen lopuksi tullut kuin muutamana kuurona. Kupittaan koululle majoittuneet Katajalaiset astelivat kuitenkin reippaasti kohti kenttiä ja ensimmäisiä sijoitusotteluita. Jännittävä päivä toi tulleessaan hyviä sijoituksia kaikille joukkueille ja päivän päätteeksi pääsivät halukkaat viettämään diskoiltaa Caribian Kylpylässä.

 Pelitulokset la 9.6.

Powerin viimeinen aamu lähti osalla joukkueilla käyntiin jo klo 7. Ensimmäiset pelit alkoi jo klo 9, joten lähtö kentille alkoi hyvissä ajoin.  Päivän jännittävimmät ottelut käytiin E-poikien  ja E-tiikerityttöjen sarjassa. Katajan Tervaportit otteli kultamitalista Viroa vastaan ja Katajan Leopardit pronssimitalista Kyrön Voimaa vataan. Katajalaista yleisöä oli kertynyt paikan päälle kannustamaan kumpaakin joukkuetta. Tervaportit sijoittui hienosti hopealle ja Leopardit hienosti neljännelle sijalle.
Maskun Katajan edellinen mitali Power Cupissa tuli vuonna 1985, kun Katajan B-pojat voittivat kultaa Jyväskylässä. Joukkueen kapteenina ja passarina toimi silloin Tapio Ranta, joka nykyään valmentaa Kärppiä. Valmentajana toimi Jarmo "Jarppi" Virtanen.
Tervaporttien äideistä pieni juttu, Power Cupin fiilikset sivuilla.  Vuoden 2013 Power Cup pidetään Mikkelissä!

Sijoitukset:

B-tytöt, superi: 10 sija (37 joukkuetta)

C-tytöt,  Kärpät: 6 sija    (52+72 joukkuetta)
C-tytöt,  Ässät:  15. sija (52+72 joukkuetta)

C-tytöt, superi:  50 sija (72 joukkuetta)

D-tytöt, superi: 13 sija (99 joukkuetta)

D-pojat: 30. sija ( 48+ 28 joukkuetta)

E-tytöt, Kataja 2: 5. sija (57+74 joukkuetta)
E-tytöt, Kataja 1: 49 sija (57+74 joukkuetta)

E-tytöt, tiikeri. Kataja 2: 4.sija (74 joukkuetta)
E-tytöt, tiikeri, Kataja 1: 20. sija (74 joukkuetta)
E-tytöt, tiikeri, Kataja 3: 71. sija (74 joukkuetta)

E-pojat, Kataja 1: 2.sija (36+30 joukkuetta)
E-pojat. Kataja 2: 25. sija (36+30 joukkuetta)

E-pojat, tiikeri, Kataja: 23. sija  (30 joukkuetta)

F-tytöt, Kataja 1: 29 sija (51 joukkuetta)
F-tytöt, Kataja 2: 44. sija (51 joukkuetta)

F-pojat, Kataja 1:  14 sija (23 joukkuetta)
F-pojat, Kataja 2.  21. sija (23 joukkuetta)

Power Cup sivuilla on lisää kuvia Power Cupin tunnelmista