Katajan yleisurheilulla kaikkien aikojen SM-hallimenestys
Julkaistu: 19.03.2023 00.00

Katajan yleisurheilulla kaikkien aikojen SM-hallimenestys

Maskun Katajan yleisurheilijat nousivat valtakunnallisesti uudelle tasolle, kun SM-hallikilpailuiden tuomisina oli peräti kaksi mitalia. Oulussa kilpailtujen nuorten SM-hallikisojen ensimmäinen mitalisti oli Henriikka Laine, joka oli N17-sarjan 60 metrin kolmanneksi nopein peräti 64 osallistujan joukossa. Ennätystään rutkasti talven aikana parantanut Henriikka juoksi alkueristä helposti jatkoon ajalla 8,06. Välierissä piti jo juosta tosissaan ja aika 7,78 olikin Henriikan uusi ennätys ja välierien jaettu ykkösaika yhdessä HIFK-friidrottin Elmiina Siikalan kanssa. Jännittävässä loppukilpailussa Henriikka nipisti ennätyksestään vielä sadasosan. Aika 7,77 toi nuorelle pikajuoksijalle kilpauran ensimmäisen SM-mitalin.

Kesällä N19-sarjan korkeushypyn SM-pronssia hypännyt Henni Liimatta paransi Oulussa sijoitustaan pykälällä. Kotiin viemisinä oli siis SM-hopeamitali 19-vuotiaiden sarjassa. Ennätyslukemia ei tällä kertaa tarvittu, vaan 165 senttiä korkealla olleen riman ylitys riitti. Henni eteni suoraan loppukilpailuna hypätyssä kisassa puhtaalla pelillä korkeudet 155, 160 ja 165. 170:stä tuli kolme pudotusta, joten uudelle kymmenluvulle siirtymistä täytyy odottaa kesään.

Kolmantena katajalaisena kilpailuihin osallistui seiväshyppääjä Elmeri Laine, joka oli M17-sarjan seiväshypyssä yhdestoista. Ensimmäisiin SM-tason kilpailuihinsa osallistunut ja telinevoimistelun vastikään seiväshyppyyn vaihtanut Elmeri jäi tuloksellaan 315 vain viisi senttiä talvella hypätystä ennätyksestään.

Henriikka Lainetta ja Henni Liimattaa valmentaa Jarmo Rasi. Tosin Hennin korkeusvalmennukseen on syksyn aikana liittynyt vahvasti myös entinen huippuhyppääjä Susann Sundkvist. Elmeri Laineen valmennuksesta vastaa Tero Laine ja seivästekniikan osalta myös Jouni Marjaniemi.

Katajalaisten esiintymiset osoittivat taas, että sitkeydellä ja tahdolla etenee merkittäviin tuloksiin, vaikka yleisurheilun ulorataolosuhteet Maskussa ovat vaatimattomat.

Seuran uusimmat